23.8.2007 Pohjanmaan Liha - Suomeksi

Istun parkkihalliin johtavan betonimuurin päällä ja teen viimeisiä tarkastuksia varusteista. Kadut huokailevat hiljaisuutta ja pilvetön taivas tervehtii minua kuin vanhaa ystävää. Eteeni pysähtyy tuttu auto, jossa G.Steel sekä Ju55i tervehtivät Popedan uuden singlen kera. Haemme Almodovarin mukaan ja matka voi alkaa kohti tämän illan kohdetta.

Jätämme auton viereisen liikerakennuksen pihaan, jossa teemme varustetarkastuksen. Hengityssuoja CHECK, lamput CHECK, kamera CHECK, hanskat MELKEIN CHECK, aina ei voi olla täydellistä.

Niin aloittavat neljä hupparein, led lamppuin, hengityssuojin ja kameroin varustautunutta Vaasa Underground ryhmän jäsentä matkan vanhaan teurastamoon, joka kulkee nimellä Pohjanmaan Liha.

Astumme sisään avoimesta ovesta, josta suuntamme yläkertaan. Yläkerta on pyhitetty toimistotilalta muistuttaville lokeroille. Tosin ainoat asiat mitkä muistuttavat edes etäisesti toimistojen olemassa olosta ovat paperit sekä toimistotuolien rippeet. Kyseistä paikkaa on SAM ympäristön toimesta kartoitettu asbestin osalta ja ympäri aluetta löytyy umpeen teipattuja putkia, joissa on ympärillä teippiä:”ASBESTIA, PÖLY VAARALLISTA HENGITTÄÄ.” Toivottavasti juuri hankitut FFP 2 hengityssuojat edes hieman vähentävät pölyn pääsyä keuhkoihin. Altistumista tuskin tarvitsee pelätä kun ottaa huomioon hengityssuojan ja ajan minkä vietimme verrattuna työntekijöihin, jotka työskentelivät laitoksessa. Ensimmäisellä kerralla sykähdyttänyt pentagrammi lattialta oli kadonnut ja muutenkin koko yläkerran toimistotilat olivat varjo entisestään.

Kävimme tarkastamassa pohjoissiiven ullakon, josta löysimme vanhoja koneita, pohjapiirustuksia sekä asbestista varoittavia teippejä. Monien vuosien heitteillä olo on jättänyt jälkensä. Vandalismi, käyttämättömyydestä johtuva rappeutuminen sekä asbestikartoitus ovat jättäneet kiinteistön todella huonoon kuntoon. Tosin sisätiloista on siivottu lähestulkoon kaikki ylimääräinen pois.

Tiesimme pimeiden käytävien maan alla houkuttelevan ryhmää huomattavasti tyhjien toimistotilojen sijasta niin suuntasimme kellariin. Kellarista löytyi huomattavasti mielenkiintoisempia kuvauskohteita, joissa oli edelleen merkkejä että laitos on elänyt vaikka se liittyykin kuolemaan niin vahvasti. Kokki Kolmonen muistutti meitä entisajoista, miten kaikki voidaan unohtaa ja hylätä. Kellarin tunnelma on aavemainen, koska kuoleman täyttämän hiljaisuuden rikkoo ainoastaan kameran sulkimen ääni sekä sanat, jotka muuttuvat epämääräisiksi kaiuiksi hiljaisilla käytävillä.

Vaatelokeroiden kertoma tarina käyttäjistään on syöpynyt pois ihmismuistista sekä kaapista itsestään kun ruoste on hiljalleen ottanut omansa. Samoin suihkuhuone, saniteettitilat ja pukuhuoneet ovat häivyttäneet unohtuneeksi ja vanhaksi sen mikä joskus oli uutta. Näkymä voisi olla ydinsodan jälkeisestä väestönsuojasta, jonka ainoina käyttäjinä ovat ruoste ja rappioituminen. Siellä täällä on muistoja, joiden tarkoituksena on muistuttaa elämästä mikä joskus täällä on vallinnut. Tällaista paikkaa olisi helppo nimittää Jumalan hylkäämäksi, mutta näyttää siltä ettei tämä pidä täysin paikkaansa.

Kylmä huokaus tervehtii astuttaessaan huoneisiin, joissa teuraseläimien ruhoja on säilytetty. Vaikka ulkona ilma on lämmin vielä, ei sen lämpö ulota kosketustaan näiden kylmyyttä hohtavien käytävien ja huoneiden sisään. Kellarin esineistö ovat huomattavasti mielenkiintoisempia kuin toimistotilojen tilauslomakkeet ja mapit. Esineet vaihtelevat omituisista laitteista kuoleman välikappaleisiin.

Matkamme jatkuu kellarin jälkeen ensimmäiseen kerrokseen, josta löydämme aitaukset, jonka läpi teuraseläimet ovat nähtävästi juosseet läpi ennen viimeistä matkaa. Kapeat rautakehikot viittaavat sikoihin ja leveämmät nautoihin. Voi vain kuvitella ääntä mikä tässä hallissa on kaikunut eläinten tietäessä mikä heitä odottaa.

Laitoksen raskas ilma pakottaa meidät astumaan ulkotiloihin hetkeksi aikaa ja niin astumme ulos lastauslaiturille. Ilta on muuttunut yöksi eikä aurinko heijasta valojaan enää pimeälle taivaalle. Pidämme pienen paussin ja jatkamme vielä läpi ensimmäisen kerroksen.

Hallit ammottavat tyhjyyttään. Seiniä on kaadettu alas nähtävästi puskutraktorin voimin. Paikkaa on kartoitettu liiketilaksi tai yms, eli nähtävästi alustavat työt on aloitettu. Jatkamme länsisiipeen, josta löydämme huoneen joka imee kaiken äänen. Syynä siihen on lasivillasta tehdyt seinät, liekö syynä eläinten huudon minimointi.

Varjojen leikki käytävillä pitää mielen varuillaan, ja kysymys jota kyselee itseltään:” Entä jos emme olekaan yksin?” Laitos on pysynyt hiljaa tähän asti, sen seinät eivät puhu ja hiljaisuus jatkuu.

Kun viimeiset huoneet on tarkastettu päätämme ottaa ryhmäkuvan, joka tarkoittaa että kohde on virallisesti Uetettu. Viimeinen kuva ja päätämme poistua paikasta, jolla on verinen historia ja tuntematon tulevaisuus. Lepää rauhassa.

23.8.2007 Pohjanmaan liha – Yeou old slaughterhouse - In English

As I step outside I can feel that summer is taking its final warm breaths for this year. The air is still warm, but you can feel it in your bones that these are the final days of the summer. I’m taking my last moments to check my equipment on top of a concrete wall that leads to a parking hall. The streets sigh of silence and a cloudless sky greets me like an old friend. A familiar car stops in front of me, where G.Steel and Ju55i greet me with Popedas new single. We head out to pick Almodovar and begin our journey towards tonight’s destination.

The parking lot of the business premises next door function as our starting point, where we do the final equipment check. Respirator mask CHECK, flashlights CHECK, cameras CHECK, gloves ALLMOST CHECK; well it can’t be perfect every time.

As everything seems to be in order, the fellowship of four men equipped with hooded shirts, led flashlights, respirator masks and digital cameras begin their journey to the old slaughterhouse called Pohjanmaan Liha.

The entry point is an open door, where we head upstairs. As we venture upstairs we take the traditional 5 minutes silence to see if we are truly alone in this place. The only sounds we can hear are from the traffic outside. The premises upstairs are empty and the boxes we call rooms are showing only minimal memories of office life. The place itself has been surveyed by SAM environment for asbestos and all around the facility could be found pipes taped shut with the message:” ASBESTOS, DUST DANGEROUS TO INHALE” Dangerous exposure was hardly an issue because of our respiratory mask and comparing the amount of time we would be spending in the facility to the time that the employees did during the many years. We could only hope that the newly acquired FFP2 respirator masks would lower down the risk of inhaling large amounts of the toxic dust. The pentagram that gave us goose bumps during our first visit was gone and generally the upper floor was a shadow of it’s former self.

We went to inspect the northern wings attic, where we found some old machines, blue prints and again warning tapes of Asbestos. The many years of abuse and rejection have left their marks to this facility. Vandalism, the decay from abandoning and asbestos survey has left this facility in a really bad shape, although the place itself has been cleaned up from “almost” everything spare.

We knew that the corridors below the surface would intrigue the group much more than empty premises upstairs. We started our journey to the pitch black abyss of the old slaughterhouse. Immediately we could see that the cellar would offer interesting objects and targets to photograph. The cellar showed signs that the facility had once functioned and that it had been once full of life, even though the history of this facility is linked so closely to death and suffering. Jacob the third reminded us of the good old times and how easy it is to forget and abandon. The feeling in the cellar is eerie; because the death filled silence is broken only by the shutters of the cameras and words that turn in to obscured echoes in the silent corridors.
The stories on the lockers and their users have slowly faded away from human memory, and also on the lockers themselves as rust has slowly corrupted the once brand new. The same phenomenon could be found in the shower room, toilet and the dressing room, where rust had also faded the once so shiny and new to old and forgotten. The view that opened before our eyes could have been from an abandoned air-raid shelter, where the only users had been rust and decay. We found fragments of memories, which where there to remind us of the life that once prevailed here. It’s easy say that this is one of those “god forsaken places”, but it seems like this time it doesn’t hold true.

We are greeted by a cold breeze as we enter the rooms where the carcasses have been preserved. The warm weather outside can’t give its warm touch to us in these bone chilling corridors and rooms. As we venture further trough the cellar we find much more interesting objects compared to the premises office documents etc. The objects vary from strange apparatus to instruments of death.

Our journey continues after the cellar to the first floor where we find the enclosures for the animals for slaughters where to run trough before their final journey. The narrow ones point to pigs and the larger ones to cattle. You can only imagine the voices that have echoed in these halls when the animals have known what is waiting for them.

The heavy air of the facility forces us to step outside for a while. As we step outside we notice that evening has turned into night and the sun doesn’t cast its rays to the dark sky. We take five and continue our journey.

The halls we find in the first floor are gaping of emptiness. Walls have been overturned by what it seems like the work of bulldozers. The area has been charted to commercial purpose so the preliminary work has begun. We continue to the southern wing, where we find a room that dampens all sound. The walls are made of glass wool, perhaps to dampen the final screams of cattle before their death.

The shadows play tricks on your mind on the corridors, and it keeps your mind on alert. You tend to ask yourself:” What if we are not alone?” The facility has remained silent, the walls don’t speak and the silence continues.

After the final rooms are inspected we take a group photo to inform the place that:” You have officially been Urban Explored.” I hear the final sound of a shutter closing and we head out of a place with a bloody history and an unknown future. Rest in peace.

Lord Cepavius