Tänään toukokuun seitsemäntenä päivänä aamun valjetessa aurinkoisena. Kolme herrasmiestä kohtaavat läheisen rakennuksen edessä. Kaikilla laukut täynnä korkeateknologista tavaraa eli toisinsanoen kameransa ja filmiä niin pirusti.

Kohteena on pian remontiinmenevä tai maahan jyrättävä "Pulutalo" elikkä Vaasan Näkkileipätehdas. Kyseinen paikka on tunnettu paikallisten keskuudessa. Kaikki tietävät paikan kun puhutaan "Pulutalosta". Askel eteenpäin ja kamerat tanaan. Aloitimme tutkimusretken varastotiloista, sissänkäytni tapahtui kellarin laustaluukusta, sen ollessa helpoin paikka. Tiputtauduttuamme pimeään ja tunkkaiseen kellariin, kaivoimme esille hi-tech taskulamppumme ja ryhdyimme tutkimaan. Perinteisesti lattialla lojui spray-purkkeja ja lasinsiruja. Muutaama kuriositeettikuvaa lukuunottamatta päätimme suunnata matkamme korkeuksiin.

Ennen tyhjänä ollut rappukäytävä oli yritetty ihan selvästi tukkia, sinne oli raahattu noin puolikas auto, osina tosin. Löyti istuimet, pakoputki, bensatankkia, subbari ja renkaita. Esteet eivät kuitenkaan meitä pidätelleet vaan kipusimme rojujen yli ja kohti ylempiä kerroksia.

Ensimmäisen kerroksen ovet olivat hitsattu kiinni joten siirryimme suoraan toiseen kerrokseen. Avasimme ovet ja kaivoimme kamerat esiin. Kyseinen kerros ja pari muuta ylempää ovat periaatteessa sitä samaa. Noin 2,5m korkeaa varastohallia joka bommattu täyteen tagejä ja muita "taideteoksia". Ainakin yhdessä kerroksista haisi suht tuore maali, eli joku nuori taiteilija on käynyt siellä ihan lähiaikoina.

Kiinostavinta tässä rakennuksessa oli ullakko, ensin arvelutti hieman astua tilaan jonka lattia oli pulunjätösten peitossa. Olihan siellä tietysti myös muutamia kuolleita lintuja, lintuinfluensaa tuskin nyt kuitenkaan tarvitsee pelätä. Kellarista löytynyt ritsa varmaankin on koitunut aika monen pulun kohtaloksi. Asiaan. Kyseisessä kerroksessa oli kuitenkin hissin konehuone. Sinnepääseminen vaati jyrkkien portaiden kipuamisen ylös. Paikka oli pieni koppero jossa oli hissiä pyörittänyt laite, kuvien kannalta paikka oli kuitenkin loistava. Vaijeri joka kannatteli hissiä vaati tietysti oman kolon josta mennä hissiin, kamera koloon ja naps. Kaunista jälkeä.

Sitten oli aika siirytä viereiseen raknnukseen eli varsinaiseen tehtaaseen. Pienenä ongelmana oli sisäänpääsy. Paikassa on 2 helposti mentävää sisäänpääsykohtaa. Rakennuksen päädyssä on pariovi josta puuttuu toinen puoli, ongelmana on vain se että ovi on n.2m korkeudella ja viereisessä rakennuksessa oli miehiä töissä. Jätimme sen pois laskuista tälläkertaa. Toinen vaihtoehto, puinen seinä josta oli muutama lauta revitty irti, helppo kiivetä ja suhthyvin mahtuu sisään. Tässä meinasi ongelmaksi koitua muutama autoaan korjaava tyyppi jotka hieman mulkoilivat meitä, mutta kadottuamme hetkeksi aikaa heidän silmänsä vältti ja sujahdimme sisään.

Tämä rakennus oli aivan erimaata, vanhoja koneita jokapaikassa ja kaikenlaista muuta mielenkiintoista. Ensimmäine kerros oli synkähkö, taskulampuille oli taas käyttöä. Onneksi olimme myös varautuneet hengityssuojaimilla, ilma oli aika tunkkaista. Tästä kerroksesta johti myös porraskäytävä kellarikerrokseen(tai siis useampia, varastokellariin emme viitsineet mennä, puiset rappuset ja niillä ollut home, ei ollut kovinkaan houkuttelevaa), mitä lie ollut niissä parissa huoneessa ennen, suihkukoppi oli ainakin, vanhoja sohvia ja jotain sähkölaitteita.

Sitten palasimme hieman alkuunpäin ja otimme askeleet kohti ylempiä kerroksia. Kyseisissä kerroksissa oli lisää koneita, jotak todennäköisesti olivat jauhaneet jahoja ja kuljettaneet niitä sitten eteenpäin. Toisessa kerroksessa ollut tulipalo oli tenhyt tehtävänsä ja seinät olivat mustat noesta. Jauhokuilusta sai mainion valokuvan hiiltyneinen rankoineen. Kyseinen rakennus oli myös aika arveluttavassa kunnossa, reikiä laittiassa siellä täällä, varovaisuutta vaadittiin.
Viimein pääsimme kerroksissa ylimmäksi, sieltä avautui näköala Klemettilän alueelle avoimelta kattoterassilta joka sisälsi vielä lisää koneita.

Viimeiset kuvat otettuamme, kävelimme varovaisesti rappuset alaspäin ja livahdimme ulos samaisesta sisäänmenoaukosta josta tulimmekin.

Ensimmäinen retkemme oli menestys, adrenaalinin virratessa sopivasti, olo oli koko joukko sopivan jännittynyt. Pulujen kujerrus toi matkaan oman taustamusiikkinsa, olisi pitänyt olla jonkinlainen audionauhuri mukana että olis sellaisenkin saanut tallennettua.
Porukka oli hyvällä fiiliksellä reissun jälkeen ja jatkoa on siis tulossa.

El Tero-Teró kuittaa.